![]() |
|
Humppaa, hevosmieshumppaaPE 7.8. Rantasalmi, lomakylä
-Rakkaat humpan ja tsa tsa tsaan ystävät. Iloisen seurueemme on jälleen aika rientää julistamaan humpan evankeliumia yli rajojen, ja perjantaina on aika suunnata nokka kohti itärajaa, missä suojeluskunta-toiminta on vielä voimissaan (syytä onkin). Klo 11 oli sovittu, että matkamme alkaa porist tua noiniin bussihallilta, ja sinne saapuikin muutama iloinen henkilö. Herra kuljettaja, vanhamies ja mie. Siinä sitte mietiskeltiin, että onko muita tulossa, klo 11.05 starttasimme. Iloksemme saimme huomata, että bussiin oli kertynyt muutama virvoitusjuoma pullo ja heitimme ne hät hätää kauppaan. Matkamme kohti susirajaa sai alkaa. Olo on jälleen normaali. Vanhamies muistelee niitä sota-aikoja pelaamalla räiskintäpeliä pleikkarilla, kuljettaja kelkkoo kuolemaa halveksuen asfalttiviidakossa niin kuin ystävämme A Mattila tapasi sanoa. Olen todella huolestunut firman toiminnasta, ku herra toimitusjohtaja ei ole hoitanut ruutuaan. Hänen tehtäviin on aikaisemmin kuulunut bussin siivoominen ja sen herra Tj on aikaisemmin hoitanut erittäin kunnianhimoisesti. Ny täytyy selviytyä ilman tj.n naisellista otetta... Matkaa itärajan tanssikarkeloihin on n 500 km, siis emme ole vielä edes häijään "öky" tanssikeskuksen kohdalla! Kyllä tämä tästä. Pyydän anteeksi jo etukäteen kaikilta urpoilta joiden mielen tulemme tänäkin viikonloppuna pahoittmaan tavalla tai toisella. Tampere käytiin katsastamassa hämeenkadun kukkamekot nähty, nokka näytti kohti linkkariasemaa. Täytyy sanoa, että näimme Klasun kans uhmakkaan kaverin, joka puoli väkisin ylitti kadun välittämättä 14 500 kg.n keikkabussista. Pikku hiljaa ko kaveri hiipi alkon kassi kädessään, huivi päässä, ja kettinkiä oli kaverin ympärillä satoja metrejä. Ei välittäny kenestäkään mitään, vaan aggressiivisen uhmakkaasti yli ladun! Se ei oo väärin. Pääsimme teilaamatta ko kaveria linkkariasemalle ja siellä odotti suomen koviten vetävä miksaaja hra Jaska Yrjölä. Nopeesti vaihdettiin kuulumiset ja minuutin small talkin jälkeen nenät jälleen kohti läppäriä ja netin ihmeelliseen maailmaan. Pysytelläksemme ravi tunnelmissa, oli aivan pakko poiketa orituvalla syömässä muusikkoateria, eli hesep###aa naamariin, kaloripiseteet tuli taas kerralla täyteen. (saan varmaan potkut painonvartioista, ja rundin jälkeen todennäköisesti en pääse edes aa-kodille..) Matka jatkukoon! Matkalla soitimme keikkamyyjälle ja varmistelimme jo etukäteen, että kaikki varmasti on kunnossa kun saavumme. Niin liimis toimitti, että roudaus on helppo ja autolla pääsee ihan oven viereen ym, ym... Juu, eihän tuo keikkajärkkäri ihan kauheesti valehdellut, kyllä sinne varmasti autolla pääsee, mut ei linja-autolla.. Pienien soveltamisien jälkeen pääsimme toteuttamaan itseämme roudaamalla perinteisesti keittiön läpi. Laitteet lauteille ja siirryimme perinnepöydän antimien pariin. Täytyy sanoo, että sapuskat oli tooodella hyvät, ja painonvartijat jälleen kiittää.. Samassa ruokaseurueessa oli kaikki muut, paitsi silmun suku.. Starat syö eri aikaan, eri paikassa ja eri ruokaa.. Tietenkin... Siirryimme täydellä vatsalla savusaunalle koska sinne oli toimitettu takahuonetarjoilut. Raideri toimi lisäosaa lukuunottamatta erittäin hyvin. Kuraa päähän ja setti sai alkaa. Oli kyllä ilo kuunnella bändiä, ku Taipale oli mestoilla mukana. Vaikka musa oli samaa paskaa ku ennen, niin Taipaleen bödöttelyä on ilo kuunnella. Koko illan yritin taivutella henkilökuntaa, että aamuruodaus onnistuisi, mutta tein duunia ihan turhaan... Raivokkaiden humppailottelujen jälkeen sai alkaa vielä raivokkaampi roudaus. Mutta olin kaukaa viisas, ulkoistin raiderin lisäosan toimituksen Klasulle ja muille tutuille.. Sain muutaman 1 tähden nopeen snapsin ja täytyy sanoo, että olin hetken aikaa erittäin erittäin onnellinen laitteiden kantaja.. Sopevasti jurrissa ja laitteiden kantaminen tuntui erittäin palkitsevalta. Kamat autoon ja siirryimme jatkoporeisiin mahtavalle mökille. SIellä oli kirjaimellisesti poreet, eli poreamme, saunat ja useempi suihku. Täytyy sanoo, että itku meinas tulla, ku olin niin onnellinen! Juhlimme ilman staroja, grillasimme vatajan mahtavia tuotteita ja mukavata oli. Pää tyynyyn ja kerrankin ilta oli aivan mahtava. Yritin kyllä aiheuttaa paheksuntaa ulkona, mutta en onnistunu millään liian huumorintajuista porukkaa tuo susirajalla! Jaska veti keikan hyvillä soundeilla, tarpeeksi lujaa, Mikko on päälikkö, oli kuraa sauna ja brunni. Kaikki oli kohdallaan, olin mennyttä miestä!! :)
-Vanha mies tuuraa toimitusjohtajaa. (vai etsiikö tapiopulloa...??)
- ja yhden tähden seura. Kuunneltiin vähä silkkipaitaa menomatkalla...
-Komeeta meininkiä
- Pro meininki! Vaikkakin tulee lujaa ja pissaa on päässä! LA 8.8 Lappeenranta, kuninkuusreivit-Mistäköhän tän sit aloittaisin.. huh huh.. Ihan niinku lomitus aikana, saatanan saatana! Matkamme alkoi positiivisissa tunnelmissa kohti lappeenrantaa. Se urpo joka väittää että suomessa on hyvät tiestöt, niin tulee ajamaan rantasalmelta lappeenrantaan. Tiet on verrattavissa neuvostoliiton valtaväyliin, ainoastaan hiippalakit konepistooleineen puuttuu ruinimasta tiemaksuja. Mut se ei oo väärin. Tämän päivän keikka on todellakin lähellä kaikkien meidän maalaisten sydäntä eli kuninkuusravit. Puukot vyölle ja suittet löysään. Oon sen verran joutunu hetteleen hevosen paskaa aikoinaan, että asenne on : "hevonen on parasta leivällä" Vaikka olemmekin kasvisvaihtoehdon ystäviä. Kokemuksia on suomenhevosista, arabialaisistahevosista ja hevosista. Se on kyl hienoo hommaa. Hakata kaikki fyrkat siihen, että saa heitellä paskaa ruumaan ja sitoa itsensä 24/7 hirnuvaan ja haisevaan koniin. En mä sillä sano, että varmasti se on kivaa mut se ei oo väärin. Mut annetaan kaikkien kukkien kukkia, hetken. Suunnittelimme, että menemme koko porukka onnelliselle hevosajelulle, ku simokin on hevosten ystävä. Tai ainakin sillä on hevosta muistuttava koira! Imatralla ollaan ja vastaan ei ole tullut yhtään suomen rekisterissä olevaa autoa. Omistaako suomi enää mittään tästä kylästä?? Tänään on ihan mahtava keikka tiedossa, ku ei roudata ku backline stagelle ja pois. Meitin jälkeen vissiin on tulossa oikeitakin bändejä, esmi: Laura Woutilainen. Sehän on vissiin sinkku nykyään....?? mmmmm.... :) Noh, katsotaan tilanne ekaks! Suunta kääntyy kohti motaria ja muistetaan sitte kaikki, että näillä teillä ei sitte valmetilla ajella, eikä hevoskärryillä!
-Mitä vit##a??? Mikä ei kuulu kuvaan...??? Maanantai aamuna, krapula ja vapina... Aika muistella kuninkuusravien loppujuhlia.. Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin ja paikalla oli tuttu ja erittäin PRO tekniikka paikalla, joiden kanssa aina on ilo työskennellä. Siitä isot plussat teknikoille! Laitteet lauteille ja nopia laitteiden testaus. Kamat ok ja lähdimme Mikon opastuksella tustumaan lappeenrannan kesäiseen kaupunkiin. Torikahville ja kuuntelemaan jonkin nuoren poppoon tarinointia jumalasta ja siitä, kuinka se on pelastanut,ym.... Välillä ne tanssas jonku tanssin ja sit taas joku ko ryhästä kertoi jonku mukavan tarinan.. Isolla vaihteella mentiin.... Noh, niitä menee.. Setin aika klo 21.15, raivoisa humppa sai alkaa. Annan kyllä lappeenrannan ravikansalle isot plussat siitä, että meno oli kyllä perhanan hyvä. Jengi lauloi mukana, vaikka orkesteri olisi soittanut humpooo taikka jenkkoo.. AIna laulettiin!! Jaska veti totutusti saata####n hyvillä soundeilla ja savua tuli valopuolella riittävästi! Montaa kertaa lappeenrannassa ei tarvinnu astua hevosen paskaan, raideri toimi osittain, tästä on poppareiden hyvä mennä lomille. 20 minuutin rivo roudaus ja olimme tienpäällä! Keikan jälkeen pidimme TJ.n kanssa mahtavan paneelikeskustelun ja sen jälkeen menimme nukkuun päällekkäin... (eri sänkyihin kumminkin..) Samoihin tunnelmiin yhtyi vielä Vanhamieskin. Jaska oli Kulauksen lisäksi ainoo pro joka pysyi hereillä!! Näihin kuviin ja tunnelmiin KK kuittaan! -KK |
suunnittelu ja toteutus Staart Oy