Matti Silmu 

Synt. 13.12.1978 (kirjoittaja: Kari)

“Kuules ny vanha villasukka…”, “Hei pappa, älä tärise, buhahahahaa”, tuttuja “piikkejä” Matti Silmun suusta. Joskus mietin mitä pahaa olen tehnyt kun olen joutunut… ööö tai siis päässyt keikkareissuilla tämän Silmun veljesten nuorimmaisen huonekaveriksi, joka on täyttänyt vuoden samana päivänä, kun olen tehnyt ensimmäisen soittokeikkani! Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin pelkkä huonetoveruus ei riitä, vaan sen lisäksi olen joutunut tämän jääkaapin kokoisen komppikitaristin “ottoisäksi”. Huh huh, ei ihme että hiukseni ovat alkaneet harmaantumaan!

Matin musiikillinen ura on kuulopuheitten mukaan alkanut tamburiinin soittajana koulun juhlissa, tosin ujous esti lavalle menon, mutta verhon taakse rohkeus kuitenkin riitti. Sittemmin instrumentiksi päätyi kitara. Aikansa yksin treenattuaan, miehemme rohkaistui ja lähti lisäopin hakuun Porin musiikkiopistoon Tynin Sepon kitaratunneille. Siinä missä toiset kaivoivat koesoittotilaisuudessa sähkökitaroitaan uusista kitaralaukuistaan, joutui tämä tuleva Mestari tyytymään akustiseen kitaraansa, koska ei omistanut “sähkistä” - laukusta puhumattakaan.

No sittemmin ujous on karissut ja taidot karttuneet, vaikkakin komppikitaristin osa yhtyeessä - ainakin rautalankapohjaisessa - onkin sellainen, jota kukaan ei huomaa kun se on, mutta kaikki huomaavat, kun se puuttuu!

Toisaalta siinä missä veljensä Simo on soittajana monilahjakkuus ja laulajana vahva persoonallisuus, serkkunsa Markus kitaristina tyyliniekka ja varsinainen “efektifriikki” sekä rumpalimme Mikko melkoinen pyörremyrsky, on mielestäni Matin paras musiikillinen saavutus siinä, että ainoa instrumentti, jota Mikko omien rumpujensa lisäksi monitoriinsa haluaa - on Matin kitara. Siinäpä paras palaute!

Musiikillisten ansioitten lisäksi on miehemme perehtynyt “näyttelemisen” ja imitoinnin saloihin. Onkin ollut vallan helppoa konserttirundien ohjelmaa suunnitellessa löytää “vapaaehtoinen” päärooliin, joka klaaraa sekä suuren yleisön tuntemien että myös muutamien vain meille tuttujen henkilöiden äänet ja elkeet.

Kun vietetään vuodessa noin 150 päivää yhdessä vaatii bändissä olo soittamisen lisäksi myös sitä, että on hyvä jätkä. Mattia parempaa seuramiestä saa hakea: aina löytyy sopiva piristävä kommentti, “palaute” tai imitaatio aiheesta kuin aiheesta. Mies on parhaimmillaan erinomainen juputtaja, mutta toisaalta pahimmillaan erittäin rasittava sellainen!

Olen lukenut jostain, että Rolling Stones ei olisi niin pitkäikäinen yhtye, jollei Charlie Watts kuuluisi yhtyeeseen. “Esiripun” takana tarvitaan myös asenteeltaan vahvoja persoonia, lupsakoita seuramiehiä ja diplomaattisuutta, jotta ryhmä toimii ja pysyy kasassa. Mielestäni Matti on bändimme Charlie Watts!!

“Jaa että mikä Wattsi ??”, voisi tämä Silmu Junior kysyä. Niin, tuskinpa Matti, joka on tavattu bussin etuosasta jammailemassa korvakuulokkeet päässä Paula Koivuniemen musiikin tahdissa ja jonka laukusta löytyy Jamppa Tuomisen “Kuumat kyyneleet” - cd , edes tietää kuka se semmoinen Charlie on!
No, toisaalta Matti on fanaattinen Topi Sorsakoski fani, jolle miehen ääni on parasta mitä Suomesta löytyy ja sitä paitsi voiko mies, jolle itse Elvis on soittanut keskellä yötä hotellihuoneeseen olla väärässä?

Postia Matille: mattiPOISTATÄMÄ@yolintu.fi